Eino Rantanen
| |||
| Henkilötiedot | |||
|---|---|---|---|
| Syntymäaika | 15. joulukuuta 1904 | ||
| Syntymäpaikka | Juupajoki | ||
| Kuolinaika | 7. elokuuta 1961 (56 vuotta) | ||
| Kuolinpaikka | Tammela | ||
| Seurat | |||
| Vuodet | Seura | O | (M) |
| 1922–1931 | TKT | – | (–) |
| 1932–1942 | TPV | – | (–) |
| 1943 | Kullervo | – | (–) |
| Maajoukkue | |||
| 1925–1938 | TUL | 40 | (–) |
|
Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat. | |||
Eino Rantanen (15. joulukuuta 1904 Juupajoki – 7. elokuuta 1961 Tammela) oli suomalainen jalkapalloilija ja urheiluvaikuttaja. Rantanen voitti Tampereen Palloveikoissa neljä Työväen Urheiluliiton jalkapallomestaruutta ja edusti TUL:n jalkapallojoukkuetta 40 kansainvälisessä ottelussa. Hän osallistui myös kolmasti työläisolympialaisiin. Myöhemmin Rantanen toimi muun muassa Eerikkilän urheiluopiston johtajana.[1]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pelaajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juupajoen Korkeakoskella syntynyt Rantanen työskenteli pitkään kenkäteollisuudessa Tampereella. 1920-luvun alussa käynnistyneellä peliurallaan hän edusti TUL:n mestaruussarjassa pelanneita Tampereen Kisatovereita, Tampereen Palloveikkoja ja Helsingin Kullervoa.[2] TPV:ssä Rantanen voitti neljä TUL:n mestaruutta vuosina 1932, 1934, 1938 ja 1940.[3]
Vuosina 1925–1938 Rantanen pelasi Työväen Urheiluliiton jalkapallojoukkueessa 40 kansainvälistä ottelua. Hän oli ensimmäisen kerran mukana, kun TUL kohtasi Helsingissä pelatussa ottelussa Neuvostoliiton. Rantanen osallistui TUL:n joukkueessa myös työläisolympialaisiin vuosina 1925, 1931 ja 1937.[1][2] Hän on tiettävästi ainoa kaikissa kolmissa työläisolympialaisten kesäkisoissa mukana ollut urheilija.[4]
Urheiluvaikuttajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1930-luvulla Rantanen toimi TUL:n Tampereen piirin puheenjohtajana ja oli Tampereen kaupungin urheilulautakunnan jäsen. Hän oli myös aktiivisesti mukana sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön toiminnassa.[1] 1930-luvun lopussa TUL:n liittovaltuuston pohtiessa SVUL:n kanssa tehtävää yhteistyötä Rantanen kuului sitä vastustaneeseen oppositioon. Liittokokouksissa hän puhui puhtaan työläisurheilun puolesta ja pelkäsi porvarien kanssa tehtävän yhteistyön heikentävän TUL:n aatteellista pohjaa. Rantanen vastusti myös talvisodan jälkeen hyväksyttyä uutta periaateohjelmaa, joka lievensi liiton kantoja.[5]
Vuodesta 1942 lähtien Rantanen työskenteli Helsingissä TUL:n jaostosihteerinä ja 1947 hänet nimitettiin jaostopäälliköksi.[1] Heinäkuussa 1954 Rantanen aloitti Suomen Palloliiton perustaman Eerikkilän urheiluopiston ensimmäisenä johtajana.[6] Hän hoiti tehtävää elokuussa 1961 tapahtuneeseen äkilliseen kuoleemansa saakka. TUL:n ansiomerkkien lisäksi Rantaselle myönnettiin muun muassa SPL:n kultainen ansiomerkki sekä Suomen urheilun kultainen ansioristi.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Eino Rantanen kuollut. Helsingin Sanomat, 9.8.1961, s. 15. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 17.8.2020.
- ↑ a b Eino Rantanen 50-v. Helsingin Sanomat, 19.12.1954, s. 19. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 17.8.2020.
- ↑ Historia Tampereen Palloveikot. Arkistoitu 1.3.2017. Viitattu 14.7.2013.
- ↑ Nygrén, Helge: Punainen olympia : TUL kansainvälisen työläisurheilun vaiheissa 1920–1930-luvuilla, s. 161. Helsinki: Tammi, 1969.
- ↑ Hentilä, Seppo: Suomen työläisurheilun historia 1 : Työväen Urheiluliitto 1919–1944, s. 466, 474, 532. Hämeenlinna: Karisto, 1982. ISBN 951-23200-9-6.
- ↑ Maapohjahalli Eerikkilään?. Helsingin Sanomat, 28.7.1954, s. 7. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 17.8.2020.